Nyt on aika -mennä metsään

Fysioterapia

Green-care koulutukset

Psykoterapia

Työhyvinvointipalvelut

Elämykset

Katri Palpatzis

12.2.2020

Nyt on aika -mennä metsään

Vanhassa suomalaisessa sanonnassa ”metsään meni” kuvataan jotain asiaa, mikä meni pieleen. En tiedä, mihin tuo sanonta perustuu, mutta itse käännän sen aivan toisin päin. Minä menen metsään, kun haluan hengittää vapaasti, haluan kuulla hiljaisuuden, haluan ajatella tai olla ajattelematta, haluan haltioitua tai nähdä juuri ne puut metsältä.

Nyt on aika olla rohkea ja mennä metsään. Mennä metsään, jossa en ole aiemmin käynyt. Nyt on aika kirjoittaa, jäsentää ajatuksiani ja kertoa Sinulle, miksi nyt on aika?

Minulla on ollut elämäni aikana useampia mahdollisuuksia ja tarjouksiakin ryhtyä yrittäjäksi. Olen tainnut sanoa, että ”ei minusta ole yrittäjäksi”, koska se ei ole yksinkertaisesti tuntunut omalta jutultani. Olen ehkä myös tuntenut, että minulla ei ole ollut riittävästi tai riittävän hyvää annettavaa asiakkailleni? Nyt on aika minut kypsyttänyt.

Nyt on aika minun mennä metsään, jossa en ole aiemmin käynyt. Tässä metsässä on tuttuja puita, polkuja ja jo olemassa olevia verkostoja, niitä on helppo seurailla. Metsässä on myös paljon uutta ja ihmeellistä, yksityiskohtia, joista en aikaisemmin tiennyt. Paljon uusia reittejä, joista minun täytyy ottaa selvää ja tehdä valintoja. Minun täytyy olla utelias ja rohkea, kävellä kumpareen päälle nähdäkseni, mitä sieltä näkyy. Tiedän myös, että minun tulee varautua metsässä notkelmiin, syvänteisiin ja soihin.

Nyt on aika laittaa jakoon ja hyötykäyttöön kaikki se kokemus, tieto, taito, sekä käsitykset niiden yhdistämisestä. Nyt on aika yhdistää naisvoimat, osaaminen ja käyttää erilaisten persoonien vahvuudet Sinun hyväksesi. Nyt on aika Hyvään Luonnollisesti.

Nyt on aika opiskella lisää, Metsämieli ohjauksessa kehittyminen sekä oivallusten ja ideoiden kautta myös oma hyvinvointini lisääntyy. Aloitin neuropsykiatrisen valmentaja-koulutuksen  vuoden alusta, josta saan uusia menetelmiä sovellettavaksi luontoympäristöön kaikille asiakasryhmille. Minut tuntevat ihmiset tietävät, että olen ikuinen opiskelija ja kannustan siihen myös jokaista.

Nyt on aika valmistautua yrityksemme uuden työntekijän vastaanottoon, ah, tämä on niin hienoa! Rekry on käynnistetty terapiakoirasta ja odotusaika on tuskalliset 8-10 kk. Koira on rodultaan Australian Labradoodle (ALD). Rotu on harvinainen, allergiaystävällinen ja soveltuu hyvin koulutettavaksi terapiakoiraksi. Koirat kasvatus ja kuntoutustyössä

Nyt on aika haaveilla ja unelmoida keväästä, uuden kasvun ja luonnon heräämisen ajasta. Nyt on aika laittaa ensimmäiset siemenet multaan ja nähdä luonnon ihme. Ensimmäisenä nousevan kuun aikaan kylvän paprikat ja chilit, sitten parin viikon kuluttua voin jo kylvää muutamia kukkia, tuoksuherneet ainakin. Voin jo nähdä niiden kukkivan heinäkuussa kuistillani ja tuntea niiden tuoksun…

Nyt on aika sytyttää kynttilä. Luontokin vielä lepää, illat ovat pimeitä ja aamut raukeita. Kynttilän liekki on rakkaita muistoja, toivoa, kiitollisuutta ja kiitosta. -Katri

Mukava olisi kuulla Sinun Nyt on aika ajatukset.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *